Osuuskunnan säännöt

1 § TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

Osuuskunnan toiminimi on Osuuskunta Sieppijärven Kyläverkko.

Osuuskunnan kotipaikka on Kolari.

2 § TOIMIALA

Osuuskunnan toiminnan periaatteena on toimia voittoa tavoittelemattomasti ja tuottaa jäsenilleen osuuskunnan toimialaan liittyviä palveluja.

Osuuskunnan toimialana on hankkia, rakentaa, omistaa, ylläpitää, hoitaa, myydä ja vuokrata hallinnassaan olevaa tietoliikenneverkkoa (myöhemmin verkko) ja sen liittymiä. Osuuskunta voi ostaa, myydä, välittää, vuokrata ja tuottaa verkkoon liittyviä palveluja ja laitteita sekä siihen liittyviä atk- ja tietoliikennepalveluja, -ohjelmistoja ja –laitteita. Osuuskunta voi ostaa, myydä, vuokrata ja hallita kiinteistöjä, arvopapereita tai muuta omaisuutta. Osuuskunta voi myös hallinnoida tämän verkon luomiseen ja kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Osuuskunnan tarkoituksena on verkon antamin edellytyksin tukea kestävää kehitystä.

3 § VERKON HANKKIMINEN, YLLÄPITO, HALLINNOINTI JA MUU HOITO

Osuuskunta huolehtii verkon hankkimisesta, ylläpidosta, hallinnoinnista ja muusta hoidosta hallituksen määräämään liittämiskohtaan saakka.

4 § JÄSENYYS JA JÄSENYYDESTÄ EROAMINEN

Osuuskunnan jäseneksi pyrkivän on tehtävä siitä kirjallinen hakemus hallitukselle, joka päättää jäseneksi ottamisesta. Jäsenyys alkaa, kun hakija on hyväksytty jäseneksi ja hän on maksanut jäsenmaksun.

Jäsen voi erota osuuskunnasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti osuuskunnalle.

Jäsen voi jättää eroilmoituksensa aikaisintaan kolmen (3) vuoden kuluttua jäsenyyden alkamisesta.

 5 § JÄSENEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

Jäsenellä on oikeus käyttää päätäntävaltaa osuuskunnan kokouksissa.

Jäsen on velvollinen verkkoliittymää hankkiessaan hyväksymään hallituksen määrittelemän ja hyväksymän sopimuksen verkkoon liittymisestä ja osuuskunnan palvelujen käyttämisestä sekä noudattamaan hallituksen hyväksymiä kulloinkin voimassa olevia osuuskunnan palvelujen toimitusehtoja ja hinnastoa.

Osuuskunnan on tarjottava palvelujaan ja etuja ensisijaisesti jäsenilleen

6 § JÄSENEN HENKILÖKOHTAINEN VASTUU (LISÄMAKSUVELVOLLISUUS)

Jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan sitoumuksista tai muista velvoitteista.

7 § MUIDEN KUIN JÄSENTEN OIKEUS KÄYTTÄÄ PALVELUJA JA LIITTYÄ OSUUSKUNNAN VERKKOON

Muutkin kuin jäsenet saavat osuuskunnan hallituksen niin päättäessä, ja sen hyväksymän sopimuksen tehtyään liittyä osuuskunnan verkkoon ja käyttää osuuskunnan palveluja.

8 § OSUUS JA OSUUSMAKSU

Jäsenellä on oltava yksi osuuskunnan osuus.

Osuuden nimellisarvo (osuusmaksu) on sata (100) euroa. Osuusmaksu on maksettava yhdessä (1) erässä osuuskunnan osoittamalle pankkitilille 30 päivän kuluessa jäseneksi hyväksymisestä lukien.

9 § LIITTYMISMAKSU JA MUUT MAKSUT

Jokaista laajakaistaverkon liittymää kohden maksaa liittyjä liittymismaksun.

Osuuskunnan kokous päättää maksun määrästä tai maksun määräytymisperusteista, maksuajoista sekä muista ehdoista. Osuuskunnan kokous voi valtuuttaa osuuskunnan hallituksen päättämään maksuista osuuskunnan kokouksen määrien perusteiden mukaisesti.

Osuuskunnan kokouksen määrittelemien perusteiden mukainen osa liittymismaksusta palautetaan takaisin jäsenelle verkkoon liitettyjen rakennusten poistuessa pysyvästi käytöstä ja jäsenen sitä kirjallisesti hakiessa. Takaisinmaksu suoritetaan liittymän irtisanomisesta laskettuna seuraavan kalenterivuoden lopussa. Liittymämaksun edut voidaan myös siirtää luovutuksen yhteydessä liittymän uudelle omistajalle ja haltijalle.

Osuuskunta voi periä jäseniltä ja muilta osuuskunnan verkon ja palvelujen käyttäjiltä maksuja verkon hoidon ja ylläpidon aiheuttamien sekä osuuskunnan palvelujen tarjoamisesta ja kehittämisestä johtuvien kustannusten kattamiseksi.

Hinnoittelusta päättää osuuskunnan hallitus. Maksujen määräytysperiaatteet päättää osuuskunnan kokous.

10 § OSUUSKUNNAN KOKOUKSET

Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa osuuskunnan asioissa osuuskunnan kokouksessa. Osuuskunnan kokoukset ovat joko varsinaisia (ns. vuosikokous) tai ylimääräisiä kokouksia.

Jokaisella jäsenellä on oikeus osallistua osuuskunnan kokoukseen.

Osuuskunnan varsinainen kokous eli vuosikokous pidetään kerran vuodessa osuuskunnan hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo aiheelliseksi, tai se muutoin on lain mukaan pidettävä.

Kokoukset pidetään hallituksen ilmoittamassa paikassa osuuskunnan kotipaikkakunnalla.

Kokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni.

Osuuskunnan kokouksen päätökseksi tulee mielipide, jota kannattaneilla jäsenillä on enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Vaaleissa katsotaan valituksi eniten ääniä saanut. Äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, mutta muissa asioissa päätökseksi tulee puheenjohtajan puoltama mielipide.

Kokouksen puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että kokouksessa pidetään pöytäkirjaa. Pöytäkirjaan on merkittävä päätökset sekä äänestyksen tulos ja äänten jakautuminen. Ääniluettelo liitetään pöytäkirjaan.

Kokouksessa on valittava vähintään kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Puheenjohtaja, sihteeri ja pöytäkirjan tarkastajat allekirjoittavat kokouksen pöytäkirjan. Korvattuaan osuuskunnan kulut, jäsenellä on oikeus saada jäljennös kokouksen pöytäkirjasta tai sen osasta.

11 § OSUUSKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS

Varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä vähintään kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja äänten laskijaa.
  2. Todetaan, onko kokouskutsu toimitettu sääntöjen määräämällä tavalla ja onko kokous muutoin laillinen.
  3. Esitetään tilinpäätös ja toiminnantarkastuskertomus sekä toimintakertomus edelliseltä tilikaudelta.
  4. Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta ja toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta.
  5. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä osuuskunnan hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta.
  6. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä.
  7. Määrätään osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot.
  8. Valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet.
  9. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi toiminnantarkastajan sijainen toimittamaan osuuskunnan seuraavan tilikauden talouden ja hallinnon tarkastus.
  10. Päätetään osuuskunnan liittymismaksun, liittymäpalveluista perittävien maksujen ja muiden maksujen määräytymisperusteista.
  11. Valtuutetaan osuuskunnan hallitus määräämään liittymismaksu ja liittymäpalvelumaksut.
  12. Päätetään, missä lehdissä tai millä muulla tavalla kutsu osuuskunnan kokoukseen toimitetaan.
  13. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
12 § KOKOUSKUTSU

Hallitus kutsuu osuuskunnan kokouksen koolle. Kutsu osuuskunnan kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään 14 päivää ennen kokousta. Kokouskutsu toimitetaan jäsenille tiedoksi varsinaisessa kokouksessa päätetyllä tavalla. Kokouskutsussa mainitaan tiedossa olevat kokouksessa käsiteltävät asiat.

Kokouskutsussa voidaan myös määrätä jäsenelle ilmoittautumisvelvollisuus, jonka perusteella jäsen saa osallistua kokoukseen ja äänestää.

13 § HALLITUS

Osuuskunnan hallitukseen kuuluu vähintään  viisi (5) ja enintään seitsemän (7) jäsentä, jotka valitaan toimeensa  kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenille valitaan kaksi yhteistä varajäsentä.

Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valintakokouksen päättyessä. Valinnan jälkeen ensimmäisen hallituksen kokouksen kutsuu koolle ja avaa iältään vanhin hallituksen jäsen, jonka johdolla valitaan hallitukselle puheenjohtaja ja varapuheen johtaja, kumpikin vuodeksi kerrallaan.

Hallituksen jäseneksi voidaan valita osuuskunnan jäsen tai hänen avio-/avopuolisonsa. Toimitusjohtaja voi kuulua hallitukseen riippumatta siitä, onko hän osuuskunnan jäsen.

Hallituksen jäsenistä on erovuorossa vuosittain puolet, aluksi arvan mukaan ja sitten vuoroittain.

14 § HALLITUKSEN TEHTÄVÄT

Hallituksen on edistettävä osuuskunnan etua ja hoidettava osuuskunnan asioita huolellisesti näiden sääntöjen ja osuuskuntalain mukaisesti. Hallitus huolehtii osuuskunnan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen on myös huolehdittava siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

Hallituksen tehtäviin kuuluvat mm. seuraavat asiat:

  1. Päättää osuuskunnalle suoritettavasta liittymismaksusta, palveluista perittävistä maksuista ja muista maksuista osuuskunnan kokoukselta saamansa valtuutuksen nojalla.
  2. Päättää osuuskunnan palvelujen tarjoamista koskevien sopimusten ehdoista.
  3. Huolehtia osuuskunnan omaisuuden, rahavarojen ja muiden etujen asianmukaisesta hoidosta tai määrätä tähän tehtävään joku jäsenistään. Tehtävään määrätyllä on raportointivelvollisuus hallitukselle.
  4. Laatia ehdotus toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen ylijäämä tai tappio antaa aihetta.
  5. Kutsua koolle osuuskunnan kokoukset ja valmistella niissä käsiteltäviä asioita.
  6. Ottaa ja erottaa toimitusjohtaja ja laatia sopimus tehtävistä yms. hänen kanssaan.

Hallituksen kokouksista on laadittava pöytäkirja, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja yksi hallituksen osoittama jäsen. Hallituksen jäsenellä ja toimitusjohtajalla on oikeus saada eriävä mielipiteensä merkityksi pöytäkirjaan.

15 § HALLITUKSEN KOKOUKSET

Puheenjohtajan on huolehdittava siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Lisäksi puheenjohtajan on kutsuttava hallitus koolle, jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja sitä vaatii.

Osuuskunnan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenten lukumäärästä osallistuu kokoukseen. Kokoukset voidaan toteuttaa myös tietoliikenneyhteyksiin perustuvalla kokoustekniikalla. Päätöstä ei kuitenkaan saa tehdä, ellei kaikille hallituksen jäsenille ole mahdollisuuksien mukaan varattu tilaisuutta osallistua asian käsittelyyn. Jos hallituksen jäsen on estynyt, hänen tilalleen tulevalle varajäsenelle on varattava tilaisuus osallistua asian käsittelyyn.

Osuuskunnan hallituksen kokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota enemmän kuin puolet saapuvilla olevista on kannattanut, tai äänten mennessä tasan, se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Hallituksen puheenjohtajan vaalissa, äänten mennessä hallituksessa tasan, puheenjohtaja valitaan arvalla.

16 § TOIMITUSJOHTAJA

Osuuskunnalla voi olla toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan nimittää ja erottaa osuuskunnan hallitus. Hallitus tekee toimitusjohtajan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa sovitaan toimitusjohtajan tehtävän hoitamiseen, velvollisuuksiin, palkkioon tai muihin etuihin liittyvistä asioista.

17 § OSUUSKUNNAN EDUSTAMINEN, TOIMINIMEN KIRJOITTAMINEN JA PROKURA

Osuuskuntaa edustaa hallitus.  Osuuskunnan toiminimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai toimitusjohtaja kumpikin yksin ja hallituksen jäsenet kaksi yhdessä.  Lisäksi hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden osuuskunnan edustamiseen.

18 § TILIKAUSI JA TILINPÄÄTÖS

Osuuskunnan tilikausi on 01.01.-31.12.

Kultakin tilikaudelta laaditaan tilinpäätös. Tilinpäätös on annettava tarkastettavaksi toiminnantarkastajille vähintään yhtä kuukautta ennen varsinaista kokousta.

19 § TOIMINNANTARKASTAJA JA TOIMINNANTARKASTUS

Osuuskunnalla on oltava vähintään yksi toiminnantarkastaja ja toiminnantarkastajan sijainen, jotka valitaan vuosittain.

Toiminnantarkastus sisältää osuuskunnan talouden ja hallinnon tarkastuksen osuuskunnan toiminnan laadun ja laajuuden kannalta riittävällä tavalla.

Toiminnantarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta toiminnantarkastuskertomus, joka on luovutettava hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa osuuskunnan tuloslaskelma ja tase on esitettävä vahvistettavaksi.

20 § YLIJÄÄMÄ

Osuuskunnan tuottamasta ylijäämästä tehdään ensiksi vähintään lain edellyttämä siirto vararahastoon.

Jäljellejäävä ylijäämä voidaan käsitellä varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa päätettävällä tavalla.

Ylijäämä käytetään ensisijaisesti palveluntarjonnan laajentamiseen/kehittämiseen, verkon laajentamiseen/kehittämiseen tai palvelujen hinnan alentamiseen jäsenille. Päätöksen mukaan ylijäämä voidaan myös rahastoida ja jättää osuuskunnan haltuun, maksaa osuuksille korkoa tai jakaa osakkaiden hyväksi muulla tavalla.

21 § VARARAHASTO

Osuuskunnalla tulee olla lainmukainen vararahasto, jota on kartutettava kunnes se on vähintään yksi prosentti  (1/100) taseen loppusummasta, kuitenkin vähintään 2500 euroa. Rahastoa kartutetaan vähintään viidellä prosentilla (5 %) vuotuisesta edellisen taseen mukaisella tappiolla vähennetystä ylijäämästä.

Osuuskunnalla voi olla vararahaston lisäksi muitakin rahastoja.

22 § AVUSTUKSET JA LAHJOITUKSET

Osuuskunta voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia, arvontavoittoja ja testamentteja.

23 § OSUUDEN SIIRTO JA SIIRRON SAAJAN OIKEUS

Osuus voidaan siirtää, mutta jäsenyyttä ei voida toiselle luovuttaa. Jos jäsen on siirtänyt osuutensa toiselle, on siirronsaaja, joka täyttää jäseneksi pääsemisen edellytykset, eikä tämä jäsenyys ole osuuskunnan edun vastaista, hyväksyttävä osuuskunnan jäseneksi.

Siirronsaajan on haettava osuuskunnan jäsenyyttä kuuden kuukauden kuluessa siirrosta. Siirronsaajalla on oikeus lukea hyväkseen siirtäjän suorittama liittymismaksu samoin kuin osuusmaksunsa lyhennykseksi siirtäjän osuusmaksusta osuuskunnalle maksettu määrä. Siirronsaaja saa tällöin myös muut osuuskuntalakiin ja näihin sääntöihin perustuvat taloudelliset edut ja velvollisuudet, jotka siirtäjällä olisi ollut, jos hänen jäsenyytensä olisi jatkunut.

24 § KUOLLEEN JÄSENEN OIKEUDENOMISTAJAN OIKEUS

Kuolleen jäsenen oikeudenomistajalla, jolle oikeus tämän osuusmaksuun on siirtynyt, on oikeus jäseneksi pääsemiseen, jos hän vuoden kuluessa kuolinpäivästä hakee osuuskunnan jäsenyyttä ja edellytykset jäsenyyden saamiseen muutoin ovat olemassa. Oikeudenomistajalla, joka sanotussa ajassa tekemästään hakemuksesta hyväksytään osuuskunnan jäseneksi, on tällöin oikeus lukea hyväkseen vainajan suorittama liittymismaksu samoin kuin osuusmaksunsa lyhennykseksi vainajan osuusmaksusta osuuskunnalle maksettu määrä. Oikeudenomistaja saa tällöin myös muut osuuskuntalakiin ja näihin sääntöihin perustuvat taloudelliset oikeudet ja velvollisuudet, jotka vainajalla olisi eläessään ollut.

25 § JÄSENEN EROTTAMINEN

Osuuskunnan hallitus päättää jäsenen erottamisesta. Jäsen voidaan erottaa osuuskunnasta,

jos jäsen ei saamastaan varoituksesta huolimatta aikanaan suorita maksujaan osuuskunnalle tai täytä muita jäsenyydestä johtuvia velvollisuuksiaan,

jos jäsen kokonaan tai osaksi luopuu käyttämästä hyväkseen osuuskunnan palveluksia,

jos jäsen aiheuttaa osuuskunnalle huomattavaa vahinkoa, tai muutoin toimii osuuskunnan etujen ja tarkoitusperien vastaisesti,

jos jäsen toimii verkkoliittymäsopimuksessa mainittujen kulloinkin voimassa olevien yleisten määräysten tai yleisten toimitusehtojen vastaisesti tai

jos jäsen joutuu konkurssitilaan tai holhouksen alaiseksi.

Hallitus voi omasta aloitteestaan siirtää jäsenen erottamisasian osuuskunnan kokouksen päätettäväksi.

Jäsenelle on toimitettava kirjallinen ilmoitus erottamisperusteesta ja päätöksen tekevästä osuuskunnan elimestä vähintään kuukautta ennen erottamispäätöksen tekemistä. Ilmoitus on toimitettava hänelle jäsenluetteloon merkittyyn tai muuten osuuskunnan tiedossa olevaan osoitteeseen.

Mikäli erottamispäätöksen on tehnyt osuuskunnan hallitus, on jäsenellä oikeus vaatia asian siirtämistä osuuskunnan kokouksen päätettäväksi. Siirtoa koskeva vaatimus on toimitettava tiedoksi osuuskunnalle kuukauden kuluessa siitä, kun erottamispäätöksestä on ilmoitettu erotetulle.

Erotettu jäsen saa moittia osuuskunnan kokouksen erottamispäätöstä tuomioistuimessa.

26 § OSUUSKUNNAN PURKAMINEN JA SELVITYSTILA

Päätös osuuskunnan vapaaehtoisesta purkamisesta ja selvitystilaan asettamisesta tehdään osuuskunnan kokouksessa. Päätös on pätevä, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

27 § VAROJEN JAKAMINEN OSUUSKUNNAN PURKAUTUESSA

Jos osuuskunta puretaan, päättää osuuskunnan kokous miten osuuskunnan omaisuuden säästö käytetään.

Jos säästöä ei jaeta jäsenille, on se käytettävä verkkotoimintaa edistäviin tai yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

28 § ERIMIELISYYDET

Riidat toiselta puolen osuuskunnan ja toiselta puolen hallituksen jäsenen tai osuuskunnan muun edustajan, selvitysmiehen, toiminnantarkastajan tai jäsenen välillä ratkaistaan osuuskunnan kotipaikkakunnan käräjäoikeudessa

29 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

Sääntöjen muuttamisesta päättää osuuskunnan kokous siten, kun osuuskuntalaissa on säädetty.

Päätös on pätevä, ellei laissa tai näissä säännöissä ole toisin sanottu, jos sitä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

30 § YLEISMÄÄRÄYS

Muilta osin noudatetaan voimassa olevaa osuuskuntalakia.